|
Lehdistötiedote 23.4.2010
PUUMALAN SAHANLAHDEN LIIKETOIMINTA SIIRTYY JP-RAVINTOLOILLE
Mikkeliläinen, JP-Ravintoloihin kuuluva JP-Saimaa Oy on tehnyt pitkäaikaisen vuokrasopimuksen järvihotelli ja kartanoravintola Sahanlahden liiketoiminnoista. Sopimus astuu voimaan ensimmäinen toukokuuta.
”Sahanlahti täydentää hyvin JP-Ravintoloiden nykyistä palvelutarjontaa. Sahan alueen puitteet ovat kunnossa, ja niiden pohjalta on hyvä lähteä kehittämään edelleen tunnettua matkailu-, kokous- ja ravintolakokonaisuutta”, kertoo toimitusjohtaja Jyrki Peltonen JP-Ravintoloista.
Isäntäpariskunnaksi Sahanlahteen siirtyvät ravintoloitsijat Markku Katajala ja Mari Simonen, jotka tunnetaan mikkeliläisen ravintola Mikon yrittäjäpariskuntana. ”Olen iloinen saadessani osaavan ja työhönsä sitoutuneen pariskunnan vastaamaan Sahanlahden kokonaisuudesta”, Peltonen toteaa.
”JP-Ravintoloiden tarjous siirtyä isännöimään perinteikästä Sahanlahden aluetta antaa meille tilaisuuden tuoda esiin omaa osaamistamme juhlien ja tapahtumien toteuttajina. Sahanlahden ravintolan ruokatarjonnassa tullaan panostamaan paikallisuuteen ja kotimaisuuteen”, kertoo Markku Katajala.
Sahanlahti avataan asiakkaille lauantaina 8.5., ja äitienpäivälounasta tarjoillaan sunnuntaina 9.5. klo 11- 15. Toukokuussa Sahanlahti on avoinna viikonloppuisin pe-la ja 28.5 alkaen päivittäin.
Tulevalle kesälle Sahanlahteen on suunnitteilla monipuolista ja kesäistä ohjelmatarjontaa mm. poppia, jazzia, tansseja, taikureita ja jo perinteiset venetsialaiset. ”Erittäin mielenkiintoinen mahdollisuus on Kartanon yläkerran avariin tiloihin suunnitteilla oleva taidenäyttely, jonka kummisetinä ovat Kari Caven ja Juhani Palonen”, Peltonen mainitsee.
Samassa yhteydessä JP-Ravintoloiden palvelukseen myyntipäälliköksi on nimitetty Anne Hurskainen, joka aikaisemmin on toiminut Sahanlahden emäntänä.
Vuokranantaja on Saimaan Tähti Oy, joka aikaisemmin on vastannut myös Sahanlahden toiminnoista. Saimaan Tähti Oy vastaa jatkossa keskuksen kiinteistöliiketoiminnan kehittämisestä, mutta ei osallistu aktiivisesti operatiiviseen toimintaan.
Sahanlahti sijaitsee keskellä Saimaata, kahdeksan kilometrin päässä Puumalan kylästä, 62 km Mikkelistä, 71 km Imatralta ja 74 km Savonlinnasta. Alueella on useita rakennuksia sahan kukoistuskaudelta sekä uudet rakennukset; hotelli, saunat sekä kokoustila. Ravintola sijaitsee Sahanvalttarin talossa, joka on edelleen Sahanlahden päärakennus. Sahanlahdessa voi majoittua ympäri vuoden rantamökkeihin tai järvihotelliin. Sahanlahti on mainio paikka myös veneilijöille. Useimmilta tuulilta suojaisaan satamaan pääsee turvallisesti suuremmallakin aluksella.
JP-Saimaa Oy on osa JP-Ravintolat -yhtiöitä, joihin kuuluu yli kymmenen ravintola ja matkailukohdetta Mikkelin talousalueella.
Lisätietoja:
Jyrki Peltonen 0440-752 456
Markku Katajala 0440-752 590
www.jp-ravintolat.fi
Savon Sanomat: 22.4.2010
TIMO PERÄLÄ VUOKRASI TERVON LOHIMAAN
Pielaveden Sammon puheenjohtaja Timo Perälä on vuokrannut Tervon Lohimaan matkailukonserni Blue White Resortsilta (BWR). Vuokrasopimuksen pituus on viisi vuotta. Perälän mukaan Lohimaa palaa uuden yrittäjän myötä juurilleen.
– Lohimaasta on tarkoitus tulla taas koko kansan paikka. Kesällä tulee olemaan paljon tapahtumaa.
Perälä aikoo palkata kesäksi kymmenkunta työntekijää. Tammikuun puolivälistä suljettuna ollut matkailukohde avataan äitienpäiväviikonloppuna.
Perälän mukaan Lohimaahan on investoitu viime vuosina seitsemän miljoonaa euroa.
– Tilat ovat kunnossa, niihin ei tarvitse alkaa laittaa heti rahaa, yrittäjä kuvaa lähtötilannetta.
Perälä siirtyi viime kesänä BWR:n palvelukseen ja otti vetovastuun konserniin kuuluvasta Kuopion Ritoniemestä. Nyt yrittäjä keskittyy Lohimaahan. Yrityssaneerauksessa oleva BWR etsii parhaillaan vuokralaista myös Ritoniemelle.
Lisätietoa:
Timo Perälä 0400 418 393
TIEDOTE
30.09.2008 klo 08.00
MIKKO OINONEN OSTI TAHKO SAFARIT
Mr Seikkailu, Tahko Safareiden toimitusjohtaja ja vähemmistöosakas Mikko Oinonen, on lunastanut yhtiön 66 % osake-enemmistön BlueWhite Resorts Oy:ltä 29.9.2008. Yhdistettynä Oinosella jo aiemmin olleen 34 % osakkuuden kanssa tulee hänestä kaupan kautta yhtiön ainoa omistaja.
”Halusin pitää kiinni huipputiimistäni ja samalla huomasin, että Tahko Safarit on 16 toimintavuotensa aikana vakiinnuttanut asemansa tavaramerkkinä, jota asiakkaat ovat oppineet arvostamaan. Lisäksi yhteistyökumppaneiden vankkumaton tuki helpotti päätöksentekoani”, kertoo Oinonen.
”Uskon myös, että talouden mahdollinen taantuma ei kosketa Tahkoa yhtä pahasti kuin Lappia. Asiakkaiden tai henkilökunnan tuominen Tahkolle on paljon edullisempaa Lappiin verrattuna; jo pelkällä matkakustannusten hintaerolla asiakas saa meiltä ohjelmapalvelut ja ruokailut samaan hintaan. Ja molemmista - asiakkaista ja hyvästä henkilökunnasta - on pidettävä tiukasti kiinni, jos aikoo jatkossakin pärjätä!”, lisää Oinonen ja ilmoittaa samalla hakevansa uutta kumppania kehittämään toimintaa.
”BlueWhite Resortsille luopuminen Tahko Safareista on ensimmäinen konkreettinen osa uuden liiketoimintasuunnitelmamme toteuttamisessa. Yhtiöön on ensimmäisen kolmen ja puolen vuoden toiminnan aikana kertynyt monenlaista liiketoimintaa, jotka uudessa liiketoimintasuunnitelmassa on laitettu tärkeysjärjestykseen”, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Sivonen. ”Keskitymme jatkossa muihin ydinliiketoimintoihin ja ostamme Tahkolla jatkossa safarituotannon alihankintana alueella jo toimivilta yrityksiltä”, Sivonen jatkaa
Lisätiedot:
Mikko Oinonen 0400 671 459
Pekka Sivonen 040 759 3601
BlueWhite Resorts osallistui syyskuun alussa pidetyille Sihteeri&Assistentti messuille omalla osastolla. Saimme mukavasti kävijöitä tapaamaan meitä ja kävijöiden kesken järjestettiin arvonta. Arvonta on nyt suoritettu, voittajille on ilmoitettu myös henkilökohtaisesti. Tässä vielä tiedot palkinnoista ja voittajista:
2-tunnin moottorikelkkavuokraus Tahkosafarit: Annika Halkosaari McKinsey&Company
2-hengen majoituspaketti Sahanlahdessa Puumalassa: Raili Peltonen, Meira Oy
Perhokalastuskurssi kahdelle Lohimaassa: Tarja Räsänen, Alko Oy ja Tarja Tiainen, ABB Oy
Onnittelut voittajille!
BlueWhite Resorts -kesäpaketit
Olimme mukana Kallavesj´2008 -messuilla Kuopio Hallissa 28.-30.3.2008.
Arvonnassa arpaonni suosi seuraavia:
2 vrk kahdelle Lohimaassa:
Seppo Paananen
Lounasristeily:
Eelin Räsänen
Petri Karhu
Minna Väätäinen
Saaristoristeily:
Teemu Oinonen
Seppo Levänen
Jari Vänskä
Järviterminaalin avajaisissa 2 hengen 2 vuorokauden majoituksen voitti:
Olli Puhakka
Onnea voittajille!!
|