« Takaisin

RITONIEMEN HIEKAT


Ritoniemi on luonnonkaunis lomailijan keidas lähellä Kuopiota. Niemi suuntaa kärkensä kohti sinistä Kallavettä ja sen rannat ovat kokonaan puhdasta hiekkaa. Ritoniemeä voi kutsua hyvällä syyllä vaikka Rivieraksi. Hiekkarannat houkuttelevat uimaan ja rantaloman viettoon. Ritoniemen lomakylän pinta-ala on noin 12 hehtaaria ja hiekkarantojen pituus on yli 2 kilometriä. Hiekkarantoja on joka puolella Ritoniemeä ja maasto niiden välissä kimmoisaa kangasmaastoa. Sinne voi kipaista lenkille tai kulkea rauhallisemmin raikkaasta mäntymetsän tuoksusta nauttien. Ritoniemen vesi on puhdasta, itäpuolella olevaa Suvasvettä on tutkittu virallisesti ja todettu sen olevan maamme puhtain järvi.

Ajankohtaista

Ritoniemi tarjoaa kävijöilleen musiikkia elokuun jo pimeneviin iltoihin. Sunnuntaina 1.8. klo 18-21 esiintyy lähinnä covereita soittava kokoonpano Downstream. Musiikkia soitetaan aina bluesista rockiin saakka, kappaleita löytyy esimerkiksi Deep Purplen ja Rory Gallagherin tuotannosta.

Lauantaina 7.8. klo 18 aloittaa tänä kesänä jo kerran aikaisemmin Ritoniemessä yleisöä viihdyttänyt Bluesberries. Blues soi kokoonpanon toimesta muun muassa pyykkilaudan ja narubasson avulla.

 

Elokuussa majoitut puoleen hintaan Ritoniemen leirintäalueella ja satamassa! Tervetuloa!


Kulkuyhteydet

Ritoniemeen pääsee helposti veneellä, Kuopiosta vesitse matkaa on n. 15 km. Ritoniemeen pääsee tietenkin myös autolla tai matkailuautolla maantietä pitkin. Kuopiosta automatkaa on n. 50 km, tulitpa sitten Puutossalmen lossin (aikataulu täältä) tai Joensuuntien kautta.


Ritoniemen satama/ravintola

Ritoniemen satama vetää venekansaa koko Kallaveden vesistön alueelta, jopa kauempaakin. Satamassa on hyvät veneilijäpalvelut ja rantapubissa voi sammuttaa janonsa ja täyttää vatsansa. Satamassa toimii myös polttoainejakelu.

 

Viihtyisä Rantaravintola aivan veden äärellä on kaikkien janoisten ystävä. Sisällä tai terassilla voi nauttia virkistäviä juomia yksin tai hyvässä seurassa. Kannattaa käydä tutustumassa.


Caravan- ja telttailualueet

Ritoniemi on mainio karavaanareiden kohtauspaikka. Ritoniemessä on hyvät palvelut, ja rauhalliset vaunupaikat ovat palvelujen äärellä.

Ritoniemeen voit tulla myös telttailemaan. Uimaranta on aina teltan vieressä ja muut palvelut pienen matkan päässä. Alue on kuin telttailijaa varten tehty.


Saunat

Ritoniemen perinteisen laadukas savusauna on saanut kaikkien saunojien varauksettomat kiitokset. Savusaunan yhteydessä oleva kokoustila vain parantaa asiaa. Savusauna-rakennus uusittiin keväällä 2005. Muutkin rantasaunamme ovat kokemuksen arvoisia, uimaan voi pulahtaa aina.

Hinnasto

Aisapaikka 12€ / yö
Kylkipaikka (alle 10m) 15€ / yö
Kylkipaikka (yli 10m) 17€ / yö
Sähkö 3€ / yö
Septitankin tyhjennys 5€ (sis. yöpymiseen)
 
Asuntovaunupaikka (sis. sähkö) 17€
Telttapaikka 12€
 
Sauna 8€ / hlö / tunti (min. 2hlö)
Savusauna 150€ / h / 10hlö, lisähenkilöt +5€ / hlö
Grillikota maksuton
Polttopuu laatikko 5€
 

Pyykinpesu- ja kuivaushuone
  
 
Palvelemme teitä tänä kesänä 29.8. saakka joka päivä klo 10-22.
Kehuttuja pizzojamme voitte tulla herkuttelemaan klo 11-21.
Tervetuloa!
 

Myyntipalvelu 
Puh. 0400 797090





 

Ritoniemen satamapalvelut ja ravintola
Ritoniementie 480
71310 Vehmersalmi

 

RITONIEMI


©BlueWhite Resorts
NettiTieto Oy